torstai 3. toukokuuta 2018

Haluatko oppia säestämään helposti? Pianohitit-sarja avaa säestämisen mahdollisuudet


Lauluja ja kappaleita julkaistaan monissa formaateissa. Joissakin on melodia, sanat ja sointumerkit. Toisissa taas on kirjoitettu melodian alle valmis pianosäestys. Riippuu soittajan tarpeesta, millainen lähdekirja olisi paras vaihtoehto silloin kun halutaan oppia säestämään pianolla tyylikkäästi, ja helposti.












Musiikissa voidaan erottaa kolme elementtiä: melodia, soinnut (komppi) ja basso. Nämä voidaan soittaa pianolla yhtäaikaa, mutta sellaisen tekstuurin sovittaminen helpoksi ja tyylinmukaiseksi on vaikeaa, jollei mahdotonta. Kaikkein helpoimmalla pääsee, kun melodian jättää pois ja luo säestyksen pelkillä soinnuilla. Tällöin vasen käsi soittaa basson riittävän matalalta ja soinnut soitetaan oikealla kädellä pienestä tai yksiviivaisesta rekisteristä (keski-c:n ympäriltä). Tämä säestystapa mahdollistaa seuraavat asiat:

  • basso on oikeasti basso ja matalalla (korkealla se muuttuu selloksi)
  • sointujen käännökset voivat olla samoja koko kappaleen ajan
  • soinnuilla voidaan soittaa kappaleen oma itsenäinen rumpu- tai kitarakompista polveutuva säestysrytmi 
  • melodia lauletaan tai toinen soittaja soittaa sen.

Pianohitit-sarjassa kappaleen omat kompit ja tyylipiirteet pääsevät esiin, kun melodiaa ei tarvitse soittaa. Melodian mukana soittaminen vie paljon aikaa, energiaa ja huomiota. Lisäksi monet sointukysymykset joudutaan luomaan poikkeuksellisella tavalla ja kaikista tilanteista tulee poikkeuksia - verrattuna pelkkään säestämiseen, jolloin kaikki on säännönmukaista ja samanlaisena toistuvaa.

 Kun haluat oppia säestämään pianolla, tutustu Pianohitit-sarjaan!